Nykyaikana useimmat ihmiset vaihtavat työpaikkaa monia kertoja uransa aikana. Mira on kuitenkin yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka ovat olleet meillä töissä 15 vuotta – melkoinen saavutus! Juhlan kunniaksi saimme mahdollisuuden haastatella häntä.

Ilon ja huumorin kautta 

Mira kertoo fiiliksistään yrityksessä vietetystä ajasta ja siitä, mikä on saanut hänet pysymään samassa työssä niin pitkään. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän on pysynyt meillä niin kauan, Mira vastaa: ”Mut on saanut pysymään, se että muhun on luotettu. Olen mennyt vähän semmoisella asenteella, että mähän näytän ja teen, sitä kautta olen saanut vastuuta. Työtehtävät ovat olleet aina monipuolisia. Vaikka ihmisiä ympäriltä on vuosien varrella vaihtunut, niin päällimmäisenä muistan sen, että aina on ollut tosi kivaa. Yrityksessä on onnistuttu siinä, että aina on ollut hyvä tulla töihin. Se ehkä kertoo, että kun jostain kovasti tykkää niin miksi lähteä vaihtamaan.” Hän kertoo, että aloittaessaan parikymppisenä häntä veti puoleensa toimistojen yrittäjäpainotteisuus, joka mahdollisti hänelle pääsyn yrityksen ydintoimintaan mukaan.  

”Meidän vilpitön tahto on työllistää ihmisiä ja ollaan tosi tärkeän asian äärellä”, hän sanoo. ”Olen ollut mielettömissä projekteissa mukana ja meillä on ollut hauskaa. ” Mira kertoo myös pitävänsä henkilöstövuokraukseen kuuluvasta kilpailuhenkisyydestä ja tavoitteellisuudesta.

Työnhakijat 

Mira antoi joitakin neuvoja työnhakijoille: ”Asenne ratkaisee alusta lähtien. Kun sen jalan saa sinne firman oven väliin, sitä ei tiedä mihin se johtaa. Hyvällä asenteella ja hyvällä motivaatiolla pääsee tosi pitkälle.” hän ohjeistaa.  

Voit tutustua Miran kollegoihin täältä: https://www.varvaamo.com/henkilosto/ 

Värväämön avoimet työpaikat löytyvät täältä: https://www.varvaamo.com/tyopaikat/