Kevytyrittäjän aikasyöpöt ja mitä niille voi tehdä

Suomi kansainvälistyy, entäpä Sinä?

Vuodenvaihde pistää miettimään. Sitä katselee menneeseen päin ja on sekä tyytyväinen että ottaa opikseen. Mutta kun osakseni on sattunut yrittäjäluonne, niin näkökulma tuppaa vaihtumaan aika nopeasti pakkivaihteelta eteenpäin. Katse kohti kevätaurinkoa! 2023 ei varsinaisesti lupaa mitenkään keventyvää oloa. Maailmalla mylläävät yhä virukset ja hankalat valtionpäämiehet, mutta kun kaikkiin asioihin ei voi itse mitään vaikuttaa, niin […]
Hyvää joulua onnea ja vuodelle 2023

Tänä jouluna tuemme avun tarpeessa olevia lapsia SOS-Lapsikylän kautta.
Värväämön kiitos veteraaneille

Hyvää itsenäisyyspäivää. Kiitos ja kunnioitus sotiemme veteraaneja kohtaan. Värväämö haluaa muistaa veteraanien parissa tehtävää arvokasta työtä veteraanien yksinäisyyttä vastaan. Värväämö on tehnyt lahjoituksen Veteraanivastuu Ry:n keräykseen, jolla katetaan veteraanien hoitokuluja ja tehdään arvokasta työtä arvokkaan elämän eteen.
Rohkeus on toinen nimeni

Keski-ikäisen miehen rohkeus on sitä, että katselee sunnuntai-iltana Urheiluruutua sohvalla niin, että jakaus on asennettu eri puolelle päätä. Riskaabelia on, mutta se kestetään. Tosielämässä ja Värväämön arjessa rohkeus ei tosiaankaan ole Kilimanjarolla kiipeilyä itse kesytetyn tiikerin kanssa vaan lopulta aika arkisia toimenpiteitä. Työelämä on jatkuvassa murroksessa, ja jos siellä aikoo pärjätä ratsastamalla pelkästään rutiineilla, niin […]
Kesäinen tervehdys

Hei! Olemme Värväämössä muiden tavoin käyneet läpi maailman tapahtumia. Myös yrityksen sisällä on tapahtunut muutamia muutoksia, kuten toimitilojen yhdistyminen sekä konsernin sisällä tapahtuneet yhdistymiset. Henkilöstömme on kasvanut hurjasti ympäri Suomea ja olemme päässeet avaamaan uusia liiketoimia, kuten työmaapalvelut, ja siihen liittyvät kokonaisratkaisut. Näistä ja muista Värväämöläisyyksistä kerromme lisää syksyllä. Tulossa on muun muassa frisbeegolfia, somenäkyvyyttä […]
Tanssijasta rakennusalalle

Olin iloinen kuullessani pääseväni kirjoittamaan tarinoita ja juttuja meidän omaan Värväämön blogiin. Sain vieläpä kuulla, että ensimmäinen henkilö, jonka tarinan pääsen jakamaan teille, on meidän oma mahtava Auri Kurkelamme. Ei mennyt sekuntiakaan siihen, kun Aurin koko olemus ja energisyys tulvivat hänen puheestaan. Auri työskentelee tällä hetkellä Bulevardilla ja hänen työtehtäviinsä kuuluu muun muassa jätehuolto, haalaus […]
Värväämö on ostanut TSR-ELSITE OY:n asennusliiketoiminnan

Värväämö Oy on ostanut TSR-ELSITE Oy:n asennusliiketoiminnan. Työmaan sähköistys-, valaistus- ja lämmityskaluston toimittaja TSR-ELSITE Oy keskittyy jatkossa ydinliiketoimintaansa eli kaluston valmistukseen ja maahantuontiin, sekä tähtää voimakkaaseen kasvuun kansainvälisillä markkinoilla. ”Toimitamme jo nykyisellään mm. logistiikkapalveluita työmaille ja asennuspalvelut ovat askel kohti tavoitettamme olla työmaiden kokonaisvaltainen palvelutarjoaja” iloitsee Värväämön liiketoimintajohtaja Tomi Käiväräinen. TSR-ELSITEn asennustiimistä tulee kiinteä ja […]
Värväämö haastaa käsityksen vuokratyöstä

Citywork -konsernin henkilöstö- ja ulkoistusratkaisut siirtyvät Värväämö-brändin alaisuuteen. Uudistunut Värväämö haastaa koko henkilöstöalaa tavoitteenaan olla tunnettu Suomen parhaana vuokratyönantajana. Värväämö on suomalainen henkilöstötalo, joka tarjoaa asiakkaille palveluita jatkossa rakentamisen, logistiikan ja teollisuuden toimialoilla. Laajentuessaan Värväämö toimii yli kymmenellä paikkakunnalla, työllistäen vuosittain yli 2000 henkeä Suomessa. Konsernin kokonaisliikevaihto on noin 30 M€. Uusi Värväämö pyrkii haastamaan […]
Viisi askelta ja olet töissä Värväämöllä

Ota viisi askelta ja olet töissä Värväämöllä Työnhakeminen voi välillä tuntua jännittävältä, joten listasimme viiden askeleen polun uuteen työhösi. Ota meihin rohkeasti yhteyttä. Yhteyttä voi ottaa hakemalla suoraan johonkin avoimista paikoistamme tai ottamalla meihin suoraan yhteyttä joko rekrybottimme avulla tai ihan pirauttamalla alueesi toimihenkilölle. Kun yhteys on luotu, on aika rupatella ja tutustua toisiimme. Otetaan […]