Kevytyrittäjän aikasyöpöt ja mitä niille voi tehdä

Vieraskynä: Kevytyrittäjyyden hyvät puolet tiivistyvät vapauteen

Kevytyrittäjyydessä tehdyissä kyselyissä erityisesti yksi teema nousee toistuvasti esiin: vapaus. Se liittyy moneen tekijään kevytyrittäjän työssä. Kevytyrittäjyys on jatkuvasti kasvava työnteon tapa. Monilla aloilla ammattilaiset yhdistelevät palkkatyötä, yrittäjyyttä tai yrittäjämäistä toimintaa lukuisin eri tavoin. Kuulun itsekin tähän joukkoon. Vaikka kevytyrittäjyys tuo myös paineita ja haasteita – esimerkiksi ajanhallinta, tulojen epäsäännöllisyys ja vastuu omasta liiketoiminnasta – […]
Voiko kevytyrittäjäksi ryhtyä jos on ulosottoa?

Moni miettii, onko kevytyrittäjyys mahdollista ulosoton vuoksi? Maksuhäiriömerkintä syntyy luottotietoihin, kun lasku tai velka jää maksamatta. Maksuhäiriömerkinnät ovat kantajalleen elämää rajoittava tekijä ja tästä syystä moni ajattelee, että kevytyrittäjyys olisi mahdotonta. Kevytyrittäjyys ja ulosotto Maksuhäiriömerkintä voi hankaloittaa töiden etsimistä etenkin, kun ulosottoon on maksettava tuloja. Työnantaja saa ulosoton viranomaiselta tiedon maksukiellosta ja hoitaa pidätykset ohjeistuksen mukaan ja […]
Kevytyrittäjä ja alv rautalangasta väännettynä

Kevytyrittäjä ja ALV Verotus on aihe, joka askarruttaa monesti. Tuleeko siis kevytyrittäjänä laskuttaa alv:t? Arvonlisäverolle on useita ohjeistuksia, jopa alakohtaisia ohjeita. Lähtökohtaisesti kevytyrittäjä, joka toimii ilman omaa y-tunnusta laskuttaa työstä myös arvonlisäverot (alv. 24 %). Arvonlisäverottoman työn laskutus tulojen ollessa alle 15 000 euroa vuodessa onnistuu vain niiltä, keillä on oma y-tunnus (eli oma yritys). Ollessasi kevytyrittäjänä ilman henkilökohtaista […]
Kevytyrittäjyys vai toiminimi?

Haaveiletko yrittäjyydestä? Oletko alasi ammattilainen, mutta yritystoiminta ei kuitenkaan ole tuttua? Mietitkö kumpi sopii paremmin: kevytyrittäjyys vai toiminimi? Kevytyrittäjä Kevytyrittäjyys on sitoutumaton tapa tehdä työkeikkoja yrittäjämäisesti ja ilman kuukausittaisia kiinteitä taloushallinnon kuluja, joita tulisi esimerkiksi toiminimiyrittäjälle. Toiminimi vaatii taas enemmän sitoutumista, sillä kirjanpito ja kuukausimaksut ovat voimassa niin kauan kuin yritystoimintaa on. Kevytyrittäjäksi kutsutaan niitä henkilöitä, jotka […]
Sopivatko kevytyrittäjyys ja työttömyysturva yhteen? ?

Kevytyrittäjyys on kekseliäs ratkaisu työttömyyteen. Millaisia asioita tulee ottaa huomioon kun ryhtyy kevytyrittäjäksi työttömänä ollessa? Kuinka työttömyysturva ja kevytyrittäjä sopivat yhteen? Työttömyys ja kevytyrittäjä Kevytyrittäjäksi kannattaa ryhtyä myös työttömänä. Yli 2 viikkoa kestävän yritystoiminnan aloittaminen työttömyyden aikana ei vaikuta TE-toimiston tekemään yrittäjän pää- tai sivutoimisuusarvioon, koska TE-toimisto ei arvioi yritystoiminnan pää- tai sivutoimisuutta 4 ensimmäisen […]
Kevytyrittäjän laskutus ulkomaille ?

Onko sinulla tarve laskuttaa ulkomaille? Jossain tilanteissa kevytyrittäjänä on kaikista vaivattomin tapa lähettää laskuja ulkomaille ja etenkin siinä vaiheessa kun et halua perustaa omaa yritystä laskujen lähettämiseen. Laskutuspalvelu Poolin kautta voit lähettää laskuja pääsääntöisesti EU-maihin ja EU:n ulkopuolelle, jos oleskelet päätoimisesti Suomessa. Asuessasi pääsääntöisesti ulkomailla, et voi laskuttaa laskutuspalvelumme kautta. Ulkomaan laskut toimitamme asiakkaillesi englannin […]
Kotitalousvähennys kevytyrittäjän työstä

Kotitalousvähennys kevytyrittäjän työstä Kevytyrittäjän asiakas voi laittaa kevytyrittäjän työt kotitalousvähennyksiin. Tällä tavoin voidaan vähentää kustannuksia omassa verotuksessa. Kotitalousvähennystä voi saada oman kodin tai vapaa-ajan kiinteistön piha- ja puutarhatöistä, remontista, siivouksesta, lumitöistä, teknisten laitteiden asennuksista ja yleisesti kunnossapitotöistä. Vero.fi:llä on tarkemmin lueteltu työt, jotka voi laittaa kotitalousvähennyksiin. Ostaessasi Poolin kevytyrittäjältä työpanoksen, laita kotitalousvähennyksien tietoihin Poolin y-tunnus 3107248-8. Kotitalousvähennyksen […]
Kevytyrittäjyys- & laskutuspalvelujen vertailu – Huomioi nämä seikat kun vertailet!

Verkko on pullollaan erilaisia vertailuja kevytyrittäjäpalveluista. Kaikkea näissä vertailussa ei kuitenkaan oteta huomioon. Moni yrittää etsiä itselleen sitä parasta laskutuspalvelua. Tässä on muutama pointtimme vertailuun: Vertaa laskutuspalvelujen sisältöjä Laskutuspalvelujen vertailussa kannattaa panostaa myös palvelujen sisältöjen selvittämiseen, sillä niissä on eroavaisuuksia. Esimerkiksi onko laskutus mahdollista ilman omaa y-tunnusta ja onko mahdollista laskuttaa ulkomaille? Monille asiakkaille maksupäätteiden […]
?12 ideaa lisätienestiin, joita voi tehdä päätyön ohella

Oletko halunnut tehdä harrastuksestasi työn tai kaipaat muuten vaan lisätienestiä? Sivutyön laskutus onnistuu vaivatta kevytyrittäjänä ja se on ehkä helpoin tie lähteä kokeilemaan yrittäjyyttä. Lisätyön saaminen vaatii sen, että lähdet työllistämään itsesi ja tarjoamaan valmiita palveluita yksityisille kuin yrityksille. Sivutyön voit sovittaa päätyön, opiskelun tai muun elämäntilanteen ohelle. Kokosimme alle sivutyöideoita, joita voi sovittaa helposti […]
15 ideaa hankkia lisätuloja – jopa kotoa käsin ?

Maailmassa on lukematon määrä tapoja hankkia lisätuloja päivätyön ohessa. Onko tavoitteenasi lisätulojen avulla kenties kerätä rahaa seuraavalle lomalle tai tehdä jokin suurempi hankinta? Vain mielikuvitus on rajana mitä kaikkea voit tehdä. Töitä voi tehdä nykyään myös etänä, mikä laajentaa mahdollisuuksia tienata lisätuloja. Kotona tehtäviin töihin riittää pitkälti oma tietokoneesi ja puhelin (riippuu tietenkin mitä aiot […]
Vieraskynä: Kevytyrittäjästä yrittäjäksi

Kevytyrittäjyys on hyvä tapa lähteä kokeilemaan yritystoiminnan aloittamista. Kevytyrittäjänä saa kokemusta asiakkaiden hankkimisesta ja heidän kanssaan toimimisesta. Myyntitoiminta ja esimerkiksi tarjousten tekeminen tulee tutuksi. Kevytyrittäjä ei joudu maksamaan kiinteitä hallinnollisia kuluja ja toiminta on muutenkin joustavampaa. Mutta mikäli on valmis sitoutumaan yritystoiminnan pyörittämiseen edes sivutoimisesti, niin yritystoiminnassa on monia etuja. Käymme tässä artikkelissa läpi seikkoja, […]
Yrittäjyys palkkatyön ohella

Pohditko yrittäjyyden aloittamista palkkatyön ohella? Helpoin tapa kokeilla yrittäjyyttä on aloittaa se palkkatyön rinnalla, jolloin riskit yrittäjyyteen jäävät pienemmäksi. Palkkatyössä saat varman ansiotulon ja näin ollen yrittäjänä ei tarvitse stressata ansioiden saamista ja voit keskittyä rauhassa mm. asiakashankintaan. Joillakin aloilla voi olla haastavampi toteuttaa yrittäjyyttä palkkatyön ohella, mikä kannattaa ottaa huomioon. Kannattaa muistaa pari asiaa […]
Mistä saada asiakkaita? – asiakashankintaan vinkit kevytyrittäjälle

Yrittäjyyden aloittaminen on askeleena iso. Suurin kysymys aloittelevien yrittäjien mielessä usein on: mistä saada asiakkaita? Uuden yrittäjän kannattaa olla valppaana ja seurata missä asiakkaasi ovat. Yrittäjän kannattaa olla asiakkaiden kanssa samassa paikassa tai kanavassa läsnä. Tärkeintä asiakashankinnassa on tuoda itseään ja osaamista esille. Ei kukaan voi ostaa osaamistasi, jos sinua ei tiedetä? Heitämme sinulle muutamia […]
Haluatko freelanceriksi? Katso aloittelevalle freelancerille vinkit

Aloittelevalle freelancerille vinkit Oletko pohtinut ryhtyväsi freelanceriksi? Jos olet, niin tulit oikeaan paikkaan tutustumaan aiheeseen! Keräsimme sinulle vinkkejä ja huomioita, ennen kuin aloitat freelancerin urasi. Freelancer on henkilö, joka toimii yrittäjämäisesti ilman omaa yritystä tai on ihka oikea yrittäjä, riippuen millä tavalla toimintaa on rakennettu. Freelancer voi tehdä töitä silloin kun haluaa ja hänellä on […]
Myst1s Gaming X Värväämö

Esports-organisaatio Myst1s Gaming ja Pooli päättää aloittaa yhteistyön. Yhteistyö tuntuu luontevalta, sillä Esporstinpuolella tulot saattavat tulla varsin monista eri lähteistä. Laskuttaminen koituu haastavaksi, kun tulot tulevat monista eri lähteistä, eikä oman yrityksen perustaminen ole välttämättä heti se fiksuin tapa lähteä liikkeelle. Poolin avulla Myst1s Gamingin organisaatioon kuuluvat voi toimia yrittäjämäisesti ilman, että tarvitsee huolehtia byrokratiasta vaan voi keskittyä täysin siihen […]
Kevytyrittäjä on hyvä vaihtoehto työntekijän palkkaamisen sijaan

Miksi kannattaa ottaa kevytyrittäjä töihin tavallisen henkilön palkkaamisen sijaan? Kevytyrittäjän tilaaminen töihin on helppoa ja jopa riskittömämpää kuin tavallisen työntekijän palkkaaminen. Kevytyrittäjä on yrittäjä, joka toimii laskutuspalvelun kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että kevytyrittäjän ei tarvitse perustaa omaa yritystä, hankkia omaa y-tunnusta tai hoitaa taloushallintoa. Laskutuspalvelu hoitaa kevytyrittäjän puolesta laskun välittämisen, veroilmoitukset ja muut viranomaisilmoitukset sekä […]
Sivutoiminen yrittäjä voi toimia kevytyrittäjänä

Sivutoiminen yrittäjä kevytyrittäjänä Oletko harkinnut sivutoimista yrittäjyyttä? Sivutoimiseksi yrittäjäksi kutsutaan niitä henkilöitä, joilla on pienimuotoista yritystoimintaa. Yleensä yrittäjyys vaatii yrityksen perustamista tai vähintään toiminimeä. On kuitenkin olemassa keino, miten ryhtyä sivutoimiseksi yrittäjäksi ilman oman yrityksen perustamista, nimittäin kevytyrittäjyys. Kevytyrittäjyys eroaa perinteisistä yritysmuodoista siten, että sinun ei tarvitse perustaa firmaa tai hankkia y-tunnusta. Tämän lisäksi kirjanpito, […]
Saa rahat nopeasti tilillesi Siirto-palvelulla – Salaman nopea Pooli

Vaikka toimintamme on ollut nopeaa, olemme entistä nopeampia. Olemme ottaneet Siirto-maksupalvelun käyttöön ja se tarkoittaa sitä, että saat Poolilta maksun salaman nopeasti pankkitilillesi. Kun asiakkaasi on maksanut laskun, raha siirtyy meiltä sinulle reaaliajassa! Mikä parasta, emme ota lisämaksua Siirto-palvelun käytöstä. ”Mikä parasta, emme ota lisämaksua Siirto-palvelun käytöstä.” Normaalisti rahojen siirrossa menee muutama pankkipäivä: esimerkiksi asiakkaasi […]
Haastattelussa Millabella: DJ’ly on elämäntapa

Millabella on housea soittava kevytyrittäjä-DJ, joka hurahti klubimusiikkiin mentyään ensimmäistä kertaa yökerhoon vuonna 2010. Monelle suomalaiselle elektronisen tanssimusiikin kuuntelu on ohimenevä vaihe, mutta Millabellan elämään klubijytä tuli jäädäkseen. “Muut kaverit puhuivat etteivät jaksa jytää muuta kuin klubilla, mutta minä pistin ja pistän sen aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä pauhaamaan. Silloin kuuntelin Aviciita, Calvin Harrisia ja […]