Hei!

Olemme Värväämössä muiden tavoin käyneet läpi maailman tapahtumia. Myös yrityksen sisällä on tapahtunut muutamia muutoksia, kuten toimitilojen yhdistyminen sekä konsernin sisällä tapahtuneet yhdistymiset. Henkilöstömme on kasvanut hurjasti ympäri Suomea ja olemme päässeet avaamaan uusia liiketoimia, kuten työmaapalvelut, ja siihen liittyvät kokonaisratkaisut. Näistä ja muista Värväämöläisyyksistä kerromme lisää syksyllä. Tulossa on muun muassa frisbeegolfia, somenäkyvyyttä ja sinappivideoita.

Emme kuitenkaan katoa kesäksi minnekään, vaan meidän keltaisia värejämme tulee näkymään läpi kesän. Moikataan kun tavataan ja pidetään huoli, ettei kesägrilleiltä puutu Värväämön sinappia.  

Nautitaan töiden ohella auringosta ja muistetaan huilatakin välissä. Syksyllä sitten jatkamme valtavalla innolla alan uudistamista ja yllätämme varmasti itsemme lisäksi muutkin.