Koko ajan on haku päällä rakennusalalle ja jatkuvasti kehotetaan hakeutumaan töihin. Sanotaan, että kuka vain voi työskennellä rakennusalalla, mutta mistä tietää mikä on se juuri itselleen sopiva homma. Onko niin että rakennusalalla voi työskennellä ilman koulutusta ja mitä kaikkea alalla voikaan tehdä?

Rakennusapulainen, rakennusapumies, raksa-abbari mitä näitä nyt on. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rakennusapulainen toimii työmaalla avustavissa tehtävissä, eli tekee juuri niitä tehtäviä, joihin ei välttämättä tarvita koulutusta. Apparit muun muassa kantavat rakennusmateriaaleja, pystyttävät kulkuesteitä ja avustavat työmaan toiminnassa. Tämä kuitenkin on työmaakohtaista ja tehtävät tottakai vaihtuvat sen mukaan mitä työmaalla juuri silloin eniten tarvitaan.

Rakennusiivooja huolehtii nimensä mukaisesti työmaan siisteydestä. Hänen tehtäviinsä kuuluu esimerkiksi imurointia, roskien siivoamista ja tavaroiden järjestelyä. Tämä on semmoista hommaa, että askeleita kertyy ja tekemistä riittää.

Kalustekantaja, nimensä mukaisesti kantaa kalusteita valmistuviin asuntoihin. Kalusteet voivat olla esimerkiksi huoneistokaappeja tai niiden osia. Tässä hommassa toimitaan usein tiimissä, eli ei tarvitse tyytyä keskustelemaan itsensä kanssa. Tässä hommassa pärjää, jos habaa löytyy, ja jos ei vielä löydy nii kyllä tämän duunin jälkeen löytyy!

Kirvesmies tekee muutakin kuin seisoo kirves kädessä hakkaamassa jokaista puulankkua. Hänen tehtäviinsä kuuluu puurunkojen rakentaminen, laudoittaminen, levyttäminen, lämpöeristeiden laittaminen, ovien ja ikkunoiden asennus, aitojen ja terassien valmistaminen, sekä betonimuottien valmistaminen. Eli lista on pitkä. Kirvesmies ammattinimike on jäänyt ajoilta, jolloin talot rakennettiin hirrestä ja kirvesmiehen tärkein työkalu oli kirves. Nykyään työ on koneellisempaa ja tehtävät monipuolisempia. Tähän tehtävään vaaditaankin jo jonkin laista aikaisempaa kokemusta ja koulutusta. Työssä pärjäämisen edellytyksenä on oma-aloitteisuus, kyky itsenäiseen työskentelyyn ja piirustusten lukutaito. Kirvesmiehen ammatista voi erikoistua mittamiehen tehtäviin, sekä kirvesmiehen koulutuksella ja työkokemuksella on apua, jos haluaa erikoistua esimerkiksi sisustuskirvesmieheksi, elementtiasentajaksi ja muihin vastaaviin tehtäviin.

Perämies, no tästähän tuli ensimmäisenä ainakin itselle mieleen laivan perämies. Rakennustyömaalla perämies tekee lapiohommat, eli pienemmät lapiohommat joihin koneella ei pystytä. Hän myös asentaa putkia, kuten viemäriputket ja sähkösuojaputket ja käyttää maantiivistyskonetta maan tiivistämiseen. Hommia kyllä riittää sillä tämän lisäksi hän tekee myös pihan valmistukseen liittyviä tehtäviä, kuten jyrää maata ja asentaa esimerkiksi pihakiviä. Näitä hommia tehdään usein kaivinkonekuskin kaverina ja kokemusta putki- ja viemäritöistä, sekä mittaus- ja kuvanlukutaitoa olisi hyvä olla.

Maalari maalasi taloa, ja tekee sen lisäksi laajasti muitakin tehtäviä, kuten tapetointi- pinnoitus- ja laatoitustöitä. Nämä työt hoidetaan sisällä tai ulkona, kohteesta riippuen. Maalari voi erikoistua muun muassa julkisivumaalaukseen, korroosionestomaalaukseen tai entisöintimaalaukseen. Tähänkin hommaan tarvitaan pikkaisen aikaisempaa tietotaitoa.

Rakennustyömaalla on vielä monia muitakin työnkuvia ja näissäkin työnkuvissa riittäisi, vaikka kuinka paljon lisää kerrottavaa. Niiden kaikkien luetteleminen ja avaaminen tekisi tästä tekstistä luultavasti jo sen verran pitkän, että sen lukeminen kävisi jo yhdestä työstä. Palataan asiaan siis myöhemmin.  Kaikki rakennustyömaat ovat aina hieman erilaisia, joten tehtävätkin saattavat vaihdella työmaakohtaisesti. Kuitenkin perusasiat ovat samat ja kaikkiin uusiin juttuihin löytyy kyllä osaavaa kaveria auttamaan. Rohkeasti vain kokeilemaan alaa, jos vähääkään kiinnostaa!