Rengasasentaja Tampereelle

17.9.2023

Hae työpaikkaa

Tampere

Haku päättyy 14.10.2023

Työ alkaa: Lokakuu-marraskuu

Työsuhde: Määräaikainen

Työaika: Kokoaikainen

Rengasasentaja, ota hetki tsekkaa meikäläisen tarjous!
 

Rengassesonki saapuu lokakuu-marraskuun aikana. Tarjotaan sulle siis paikkaa rengasasentajana Lakalaivan alueelta. Homma on fyysistä – renkaita käsitellään ja nostellaan päivän aikana paljon. Työpäivät menee kuntosalitreenistä – siispä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: työ sekä treeni.
 

Asennustyötä tehdään itsenäisesti asiakkaiden henkilöautoihin. Yksin ei tarvitse kuitenkaan olla, mukana töissä on kanssasi asennustiimi! Asennuksien lisäksi työtehtäviin kuuluu asiakkaan auton ajaminen asennukseen halliin sekä ulos sieltä. Rengassesongissa työskennellessä tiimityö on tärkeää, joten työtehtäviin voi kuulua myös rengasvarastossa sekä rengaspesijänä toimimista.

Työaika on arkisin klo 8-17 välillä. Toisinaan päivä voi sesongille ominaisesti hieman venyä, joten joustavuutta työaikojen suhteen tarvitaan. Palkkaa maksetaan mukaillen autorengasalan työehtosopimusta mutta jos sulla on kokemusta katsotaan tottakai palkkatoiveesi!

Tsekkaathan vielä ennen hakemista, että lompakossasi on B-ajokortti. Fyysinen kunto, asiakaspalvelullisuus ja tarkkaavaisuus käsitellessä asiakkaiden autoja ja renkaita ovat olennaisia taitoja työssä. Aikaisempi kokemus asennustehtävistä ja/tai autoalalta katsotaan eduksi.

Mikäli omaat edellä olevat taidot ja tehtävä kuulostaa sinunlaiselta laita hakemusta tulemaan järjestelmän kautta. Lokakuuhun on aikaa, mutta katsotaan hakijoita ja tehdään valintoja jo hakuaikana. Eli ei kun varaamaan paikka syksyn reippaimmasta duunista!

Lisätietoja Wilmalta arkisin klo 8-15 wilma.niskanen@varvaamo.fi tai viesti/Whatsapp/soitto 040 121 7148.

Värväämö on valtakunnallinen henkilöstöpalvelualan yritys. Etsimme työntekijöitä asiakkaillemme, joiden päätoimialoja ovat pääsääntöisesti rakentaminen, logistiikka ja teollisuus. Näiden toimialojen lisäksi meillä on myös muiden toimialojen työpaikkoja tarjolla.
Haluamme luoda onnistuneita työkokemuksia, joiden ytimeen kuuluu erilaiset henkilöstöratkaisut sekä Värväämö Laskutuspalvelu, joka on suunnattu kevytyrittäjien toimeksiantojen laskuttamiseen. Värväämön tärkein tehtävä on huolehtia, että viihdyt työssäsi ja sinulla on aina riittävä määrä töitä, elämäntilanteesi huomioiden. Liity siis osaksi Värväämön yhteisöä. Yhteisön jäsenistä huolehtivat ammattitaitoiset toimihenkilömme, valtakunnallisesti. 

Hae työpaikkaa